Suomessa metsiä hoidetaan rytmin mukaan, joka on kehittynyt paitsi puulajien kasvutapojen myös ilmaston tahdissa. Kun puu kaadetaan, sillä on merkitystä, missä vaiheessa vuodenkiertoa tämä tapahtuu. Talvella puut ovat lepotilassa.
Solukon nesteet kiertävät hitaasti ja kosteusprosentti rungossa on selvästi pienempi kuin kesällä. Jos tukkivannesaha tai klapikone alkaa laulaa tammi–helmikuussa, lopputuloksena on puu, josta haihtuu varastoitu vesi nopeasti kevätauringon paisteessa. Tätä kutsutaan usein talvikaadoksi, ja perinne elää voimakkaasti yhä monella maatilalla ja mökkipihalla.
Moni innokas harrastaja tarttuu kuitenkin moottorisahaan myös myöhään keväällä lumen jo sulettua. Kevätkaadolla on se etu, että kuori irtoaa helpommin, kun lämpötila kohoaa. Toisaalta rungon sokeripitoisuus on noussut ja se voi houkutella hyönteisiä, mikä edellyttää rivakampaa jatkokäsittelyä.
Halkaisu heti kaadon jälkeen vai myöhemmin?
Puiden halkaiseminen pienentää kuivumismatkan, jonka vesi kulkee solukoista ilmaan. Jos tukeista tehdään klapeja jo samana päivänä, kuivuminen käynnistyy lähes välittömästi. Silti osa metsurikonkareista vannoo parin viikon lepokauden nimeen.
Heidän kokemuksensa mukaan runko vetää itseensä vielä hetken verran ravinteita kannosta ja halkeaa näin siistimmin. Tutkimustieto ei tihku tästä kilvan mitattua dataa, mutta käytännön kentällä molemmat tavat toimivat. Ratkaisun voi tehdä omien työaikataulujen mukaan. Jos puita kaataa talvella hirsitalon rakennus– tai polttopuuprojektiin, aikaista pilkontaa puoltaa se, että kevättalven aurinko ja kuiva pakkasilma vievät ylimääräisen kosteuden kuin huomaamatta.
Kesäkuussa klapien halkomista ei kannata pitkittää, koska lämpö nostaa homeitiöt ja lahottajasienet hereille. Mitä nopeammin puu avataan, sitä vähemmän lahon riskejä jää. Tiheä syyskuiva tuuli on toki tehokas jopa halkaisemattomille rankapinoille, mutta silloin valoisan ajan lyheneminen leikkaa yöaikaan lämpötilaa ja hidastaa haihtumista. Syksyllä halkaistujen klapien on usein odotettava seuraavan kevään aurinkoa, jotta kosteusprosentti laskee polttoon sopivalle tasolle.
Pinon rakenteella on väliä
Kun klapit on tehty, ne on pinottava paikkaan, jossa ilma liikkuu vapaasti. Ajatus saattaa tuntua itsestään selvältä, mutta käytännössä pihoilla näkee yhä valtavia, pressun alle jääviä puukasoja, joissa kosteus pysyy sitkeästi yli kahdenkymmenen prosentin.
Hyvä pino seisoo irti maasta, esimerkiksi vanhojen kuormalavojen tai salaojaputken katkelmien päällä. Tällöin paras klapisäkki tulee tarpeen. Klapit ladotaan vaihtelevassa ristikkäisessä suunnassa, jolloin pino ei keikahda, mutta jokaiseen väliin jää aukko tuulelle.
Katto kuuluu rakenteeseen. Paras suoja syntyy, kun yläpuolelle nostetaan kevyt, jäykkä levy tai aaltopelti, joka estää sateen, mutta ei sulje sivuja. Jos suoja tehdään pressusta, se kiinnitetään vain harjalta ja jätetään roikkumaan löysästi niin, että ilma vaihtuu myös reunojen alta. Liian tiiviisti sidottu muovi kerää kondenssivettä ja kaikki hyvä tuuletus valuu hukkaan. Peltinen kate kannattaa kallistaa hienoisesti, jotta sade ja sulamisvesi valuvat pois pinon suuntaan koskematta klapeihin.
Ajankohdan vaikutus kuivumiseen
Klapin kuivuminen on fysiikkaa: vesi siirtyy soluseinämästä pintaa kohti, haihtuu ja kosteusprosentti alenee. Prosessin moottorina toimivat lämpötila, ilmankosteus ja tuulen nopeus. Kesäkuun puolivälissä aurinko porottaa Suomessa korkeimmillaan. Vaikka lämpötila nousee, ilmankosteus pysyy usein varsin maltillisena lounaistuulen viedessä kosteutta mennessään. Tällöin klapi kuivuu tehokkaasti, ja parissa kuukaudessa kosteuspitoisuus laskee tasolle, jolla puu palaa ilman ylimääräistä savua. Jos kaato ja halkaisu tehdään vasta heinä–elokuun helteillä, ilta– ja yöilman kosteus nousee usein lähelle sataa prosenttia, mikä hidastaa kuivumista.
Talvipakkasissa pintavesi jäätyy. Silti kuivuminen jatkuu, ainoastaan diffuusioprosessi on verkkaisempi. Kun kevätaurinko vihdoin alkaa lämmittää, jäätynyt vesi muuttuu höyryksi ja poistuu hyvin nopeasti. Tätä ilmiötä voi tehostaa kääntämällä pinoa siten, että tumma kuoripuoli osoittaa kohti etelää. Kuori kerää lämpöä enemmän kuin vaalea sahapinta, jolloin lämpötilaero avaa kanavia, joita pitkin vesihöyry pääsee nousemaan.
Klapien teko talvella vai kesällä?
Pylväsdiagrammista käy ilmi selvä ero kesällä ja talvella tehtyjen klapien välillä. Talvella kaadetut puut ovat alun perin kuivempia (35 %) verrattuna kesällä tehtyihin (55 %), mikä lyhentää myös kuivumisaikaa – talviklapeilla noin kaksi kuukautta, kun taas kesäklapeilla jopa kolme.
Homehtumisriski on kesällä suurempi, sillä lämpö ja kosteus suosivat mikrobien kasvua. Toisaalta kuori irtoaa helpommin kesällä, mikä voi nopeuttaa työskentelyä. Talvella työergonomia on hieman parempi viileämmän ilman ja kiinteämmän maapohjan ansiosta, vaikka pakkaset asettavatkin omat haasteensa. Diagrammi tiivistää hyvin vuodenaikojen vahvuudet ja heikkoudet klapien teossa.
Suojaus syksyn sateilta
Syyskuun ali puhaltavat tuulet ovat antaneet lehtipuille kellastuvan kruunun, ja moni mökkiläinen alkaa kasata klapeja liiteriin. Jos pinossa on yhä kosteita paloja, ne on syytä lajitella erikseen ja jättää ulos tuuleen vielä viikoiksi. Liiterissä tuuletus on lähes aina huonompi kuin ulkona, vaikka seinähirret olisivat harvassa. Lisäksi kosteus pääsee sisätilassa nousemaan aamuauringon mukana, muttei laskeudu yhtä tehokkaasti kuin avopihalla. Vasta lokakuun jatkuvat sateet ja yöpakkaset osoittavat, milloin viimeisetkin ulkoklapit on viisasta siirtää suojaan.
Jos klapit ovat ehtineet kastua syyssateessa, niissä voi näkyä sinertäviä homepilkkuja. Niiden haitta on lähinnä esteettinen, mutta homeen haju voi siirtyä sisäilmaan, kun puita varastoidaan lämpimään varastoon. Siksi ennen sisään siirtoa klapit kannattaa pyöräyttää vielä kerran auringossa tai kuivata ilmavassa liiterissä ohuesti levitettynä.
Käytännön mittarit ja kokemuksen ääni
Kosteusmittari antaa nopean vastauksen klapin polttokelpoisuudesta. Moni mittari näyttää lukeman kahden metallipiikin väliltä, jolloin kannattaa muistaa, että tulos kuvaa lähinnä pintaa. Paras tulos saadaan, kun klapi halkaistaan ja mittari painetaan tuoreelle leikkaukselle. Kokeneet saunapuuvastaavat tosin kopauttavat pari puuta vastakkain ja kuuntelevat, mitä ääntä ne pitävät. Jos sävel on heleä, puu on kuiva, jos se jätkuu matalana, vesi on yhä syvällä solukossa. Tämä menetelmä opitaan korvin, eikä siihen tarvita pattereita.
Polttopuun laatuun liittyy myös lajivalinta. Koivu kuivuu hitaasti, mutta palaa erittäin lämpimästi ja kerää vähemmän nokea hormiin. Kuusi ja mänty kuivuvat nopeasti, mutta niiden pihka saattaa kipinöidä takassa. Haapa antaa rauhallisen liekin ja soveltuu erityisen hyvin saunan kiukaaseen. Lajista riippumatta kaikissa pätevät samat kuivatussäännöt: ilmava pino, katto yllä, sivut auki ja riittävästi aikaa.
Klapien kuivaus kokemuksia
”Olen tehnyt polttopuita Etelä-Savossa jo parikymmentä vuotta ja kokeillut monenlaisia metodeja. Viime vuosina olen siirtynyt käyttämään Roka klapisäkkiä, sitä isompaa 1,5 kuution mallia. Meillä on pieni rinne, johon tuuli osuu hyvin, ja sinne säkki sopii loistavasti. Aikaisemmin klapit seisoivat pinoissa pressujen alla, mutta niihin kertyi yllättävän usein kosteutta sateiden jälkeen. Säkillä saan pidettyä puut ilmassa ja paikat pysyvät siisteinä. Kuivuminen vie keväällä noin kaksi ja puoli kuukautta, riippuen vähän koivun määrästä.”
— Markku
”Täällä Keski-Pohjanmaalla kevät lähtee hitaasti liikkeelle, mutta tuuli kuivattaa tehokkaasti, kunhan pinon saa oikeaan suuntaan. Olen käyttänyt Nordforestin 1,5 kuution klapisäkkiä, joka on pysynyt ehjänä nyt neljä kesää. Säkki ei päästä klapeja levähtämään kasaan, vaikka pino ei olisi ihan täydellisen tasainen. UV-suoja näyttää toimivan, koska pinta ei ole haalistunut, vaikka on ollut auringossa koko kesän. En ole tarvinnut katosta erikseen, kunhan säkki ei ole aivan täynnä. Klapit kuivuvat tasaisesti, ja syksyllä on helppo nostaa trukilla suoraan varaston eteen.”
— Saana
”Varsinais-Suomen savisilla pihoilla maa vetää vettä keväisin, joten perinteinen pinottu halkorivi on hieman ongelmallinen, ellei tee kunnon pohjaa. Viime kesänä kokeilin verkkosäkki/eurosäkkiä, sitä pienempää yhden kuution mallia. Ripustin sen vanhan lumikolan runkoon ja nostin säkin noin puolen metrin korkeuteen. Se oli yllättävän kätevä ratkaisu. Sade ei päässyt haittaamaan, ja UV-suoja piti verkon hyvässä kunnossa. Pienemmän koon ansiosta klapit ehtivät kuivua reilussa kahdessa kuukaudessa, vaikka alkukesä oli viileä. Aion hankkia toisenkin, koska siirrettävyys helpottaa paljon, kun tontilla on eri korkuisia paikkoja.”
— Niina
Lämpöpiste ja auringon suunta
Pihaa valitessa kannattaa seurata, miten aurinko kiertää tontin yli. Etelä–lounas–länsisuunta saa eniten suoraa säteilyä ja sopii pinon kyljeksi. Samalla on hyvä huomioida, ettei pino varjosta naapurin kasvimaita tai pihatietä. Kun klapit asetetaan aurinkoa kohti, yläpinnalle nouseva lämpö vetoaa savupiipun tavoin koko pinon läpi. Ilma vaihtuu alaosasta ja poistuu ylhäältä lämmenneenä. Tästä syntyy kevyt, luonnollinen veto, joka tehostaa kuivumista merkittävästi.
Jos tontilla on rinteinen kohta, pino kannattaa sijoittaa loivaan ylämäkeen siten, että tuuli pääsee puhaltamaan alhaalta ylöspäin. Maapohjalle voi tehdä sorakerroksen, joka estää rikkaruohoja nousemasta ja pitää kosteuden loitolla. Sorapeti toimii myös painon jakajana. Kapea ja korkea pino voi kaatua, jos pohja antaa periksi syysaikojen rummuttaville sateille.
Milloin klapi on valmis pesään?
Jos kosteusmittari näyttää noin viidentoista prosentin lukemia, klapi syttyy ilman pihisevää ääntä ja liekki on kirkas. Arviointia voi helpottaa punnitsemalla puut kaadon jälkeen ja toistamalla mittauksen muutaman kuukauden kuluttua. Painon väheneminen kertoo veden poistumisesta, jolloin voi laskea prosenttiosuuden. Yksinkertaisempi testi on asettaa klapi saunanpesään tai takkaan ja seurata, syttyykö se pienellä sytytyspuun määrällä. Jos liekki tarttuu heti, puu on riittävässä kunnossa. Kitisevä ja kiehuva pölli sen sijaan kertoo, että kuivatusaika on ollut liian lyhyt.